perjantai 28. lokakuuta 2016

Kello 0 ja matkaoppaita

Tämä blogi uudistuu, - haluan aloittaa alusta, joten vanhoja postauksia on poistettu. Ehkä nyt alkaa uudet tuulet puhaltaa!

Minulla on uusi, suuri säästötavoite vuodelle 2017. Haluan päästä Peruun vuonna 2018! Siksi tämmöisen eläkeläisen on aika aloittaa säästäminen jo ajoissa. Olenkin kertonut Harrastukset-osiossa, että minulla on kummilapsi Perussa. Hanke päättyy vuonna 2019, joten ehtisin vielä nähdä hänet. Matkaan kuluisi pari viikkoa, käynti Machu Picchulla, mikä on ollut unelmani jo vuosia, sekä myös rantalomailua. Joku voi ajatella, että on outoa lähteä rantalomalle Peruun, mutta itse asiassa sieltä löytyy myös hienoja rantoja. Rantakohteen lisäsin suunnitelmiin avopuolisoni toiveesta, jonka kanssa olisi tarkoitus matkustaa.

Mutta ensin kotimaan maisemiin. Käväisin tässä viikolla Jyväskylässä visiitillä. Ystäväni vinkistä kävin Lutakossa tutustumassa ihanaan paikkaan nimeltä Teeleidi. Se on teenjuojien paratiisi! Rauhallinen miljöö, vanhassa, yli satavuotiaassa Yrjö Blomstedin suunnittelemassa rakennuksessa. Kävijä voi valita useista eri teelaaduista omansa. Tee tuodaan kannussa sinulle. Lisäksi on saatavilla suolaista ja makeaa syötävää teen ohella. Tilat ovat kahdessa kerroksessa. Nautiskelin teeni toisessa kerroksessa, - ensimmäisessä kerroksessa sijaitsi mm. myymälä. Tilaus maksettiin vasta lopuksi alakerran kassaan. Tänne aion ehdottomasti mennä fiilistelemään uudestaan!

Lutakon Leidi Jyväskylä 2016



Teeleidistä jatkoin kaupungille ostoksille. Lounastauon pidin paikassa nimeltään Pannukakkutalo. Näitä Pannukakkutaloja on ainakin Jyväskylän lisäksi Oulussa, Mikkelissä ja Porissa. Pannukakkuja saa kahdessa eri koossa, suolaisia ja makeita. Otin suolaisen pekoni-sipuli-savujuustopannarin sweet chili kastikkeella. Ja olihan hyvää! Henkilökunta oli lisäksi erittäin ystävällistä!

Takaisin Latinalaiseen Amerikkaan. Käytin hyväkseni saamani kirjalahjakortin antikvariaattiin ja tilasin muutaman kirjan. Kello 0 on kirja, jossa on Latinalaisen Amerikan runoja ja runoelmia. Se sisältää mm. Pablo Nerudan Macchu Picchun huiput (Alturas de Macchu Picchu) suomennettuna. Lisäksi tilasin muutaman vuoden vanhan Lonely Planetin Peru-oppaan. En niin paljoa noista paksuista tiiliskivioppaista välitä, mutta kun Perusta ei ole paljon muita matkaoppaita olemassa, niin päätin tutustua tähän. Edullinenhan se oli käytettynä ostettuna. Matkasuunnitelmiin palaan myöhemmissä postauksissani, mutta nyt eikun viikonlopun viettoon!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti