torstai 24. marraskuuta 2016

Mama Coca

Kokalehtiä käytetään salaatin tavoin ja siitä tehdään teetä. Kokateetä mate de coca ja kokalehtien pureskelua käytetään yleisesti korkeasta ilmanalasta johtuvan päänsäryn poistamiseen. Lehdillä on piristävä vaikutus. Lehtiä on käytetty myös leipien ja pastan mausteena, hammastahnoissa, pastilleissa, virvoitusjuomissa, shampoissa ja alkoholin maustamiseen. 

Pureskelun katsotaan olevan köyhälistön tapa käyttää kokaa, joten sitä saatetaan paheksua, mutta se on tehokkain tapa hyödyntää kokaa. Pureskeltaessa suuhun laitetaan myös emäksistä kinua-kasvin tuhkasta ja yrteistä tehtyä tahnaa, joka auttaa kokaa imeytymään tehokkaammin. Tahnan käytössä kehoitetaan varovaisuuteen, sillä se voi suuren pH:n ansiosta saada aikaan suussa haavoja.

Kokanviljelyn menetelmät ovat pysyneet pohjimmiltaan muuttumattomina vuosisatojen ajan. Koka on yksi Andien ensimmäisistä viljelykasveista. Kokatee on laillista Kolumbiassa, Perussa, Boliviassa, Argentiinassa, Ecuadorissa ja Chilessä. Perussa käsittelemättömien kokan lehtien käyttö on laillista, ja niitä voi vuoristossa nähdä vaikkapa hotellin aamiaspöydässä. Muista kuitenkin lähtiessäsi maasta, ettet vie mukanasi kokalehtiä.

Kuva Pixabay (LoggaWiggler)

Coca Cola Company ostaa kokalehtiä salaisen virvoitusjuomansa raaka-aineeksi, - Perusta noin 115 tonnia ja Boliviasta 105 tonnia lehtiä vuosittain. Myös esim. Red Bull juoman valmistukseen käytetään kokalehtiä.

Inkat pitivät 'Mama Cocaa' pyhänä kasvina. On olemassa todisteita, että kokaa käytettiin 3000eKr, mutta luultavasti metsästys- ja keräilijäkansat löysivät kokan jo 5000eKr, jolloin laama kesytettiin. Intiaanit Perussa kertovat tarinaa, jonka mukaan kokaa käyttivät ensimmäisinä Andeilla sijaitsevan viidakko-vyöhykkeen, montanan halki kulkeneet laamat. Eläimet pureksivat nälkäisinä paremman puutteessa rinteillä kasvaneita kokalehtiä. Lehdet elvyttivät eläimiä ja tämän jälkeen ihmisetkin päättivät pureskella niitä. Inkakulttuurin kukoistaessa kuusisataa vuotta sitten koka nousi uskonnollisten rituaalien pääosaan.

Tutkimusten mukaan sata grammaa kokalehtiä sisältää energiaa 1275kJ, proteiinia 18.9g sekä hiilihydraatteja 42.6 grammaa. Lisäksi mainittu määrä täyttää päivittäiset ravintosuositukset kalkin, raudan, fosforin, riboflaviinin sekä A- ja E-vitamiinien osalta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti