sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Vääksyn sisustus- ja lifestylemyymälät sekä kahvilat

Vääksyssä, Asikkalan kunnassa, 25km Lahdesta pohjoiseen on taajaman kokoon nähden paljon sisustus- ja lifestylemyymälöitä sekä kahviloita, jotka ovat auki myös talviaikaan.




ZoomDesignista Vääksyn vanhalta linja-autoasemalta Asikkalantieltä löytyy laadukkaita tuotemerkkejä, sisustustavaroista pienhuonekaluihin ja tapetteihin sekä koruja ja vaatteita. ZoomDesign tekee myös sisustussuunnittelua ja -remontteja. Viereisessä liiketilassa sijaitsee ZoomDesignin outlet-myymälä.




Vesijärventiellä Vääksyn vanhassa keskustassa vaaleanpunaisessa talossa sijaitsee Ranskalainen kyläkauppa. Kahvila, herkku- ja vaatekauppa on vanhassa Päijänne-hotellin kunnostetussa rakennuksessa. Kahvilan erikoisuutena on ranskalaiset piirakat. Puodista löytyy ranskalaisia herkkuja mm. pateita, hilloja ja limonadeja. Juhlapyhinä on saatavilla myös ranskalaisia täyslihamakkaroita. Vaatekaupan puolelta voi tehdä muotilöytöjä.




Vääksyssä pitkään toiminut persoonallinen Lauran kauppa etsii uutta jatkajaa. Lauran kaupasta löytyy sisustustavaraa laidasta laitaan ja rakennuksen yläkerrassa on myynnissä vaatteita. Kauppa on jo elämys itsessään. Myytävänä on joko koko kiinteistö tai liiketoiminta tai molemmat yhdessä. Kaupan aukiolo on järjestetty vuoden 2017 syksyyn asti. Lauran kauppa on ehtinyt muodostua suorastaan käsitteeksi ja matkailunähtävyydeksi, jonne on tultu bussilasteittain. Kaupan toiminnasta vastaavat nyt Lauran tyttäret.




Kanavalla voi käydä kesäaikaan syömässä jäätelöt tai juomassa kahvit sulkuportilla kesäkahvila Kanavan Helmessä. Kanavan Helmi sijaitsee vanhassa laivaliikenteen matkustajien odotushuoneessa. 

Kanavatiellä sijaitsevassa Kanavan Kunkussa on paitsi ravintola myös sisustusputiikki. Sisustusmyymälä sijaitsee pääosin talon yläkerrassa, myynti alakerrassa. Talviaikaan liike on auki perjantaisin ja lauantaisin. Ruokalistalta löytyy mm. pizzoja, burgereita, pihvejä, ym. purtavaa. Lisäksi on hyvä olut- ja siiderivalikoima. Kesäaikaan tulee varautua odottamaan keittiön herkkuja, sillä paikka on hyvin suosittu. Kesällä on auki myös terassi, josta voi tarkkailla ohi kulkevaa liikennettä. Kauppias Lauri Suominen rakennutti talon 1920-luvulla ja kehui tehneensä Vääksyn komeimman talon. 1930-luvun lopulla rakennuksessa toimi matkustajakoti, matkahuolto ja kahvila. Asikkalan Osuusliike osti rakennuksen 1949 ja rakennus sai uuden asun. 1970-luvulla tilat jaettiin pienemmiksi myymälöiksi ja kahvilaksi. Rakennus pelastui purku-uhalta 1990-luvun loppupuolella.






Talviaikaan Kanavan Kunkussa on ollut päiväsaikaan esim. burgerbuffa tai tortillabuffa, jossa saa tiettyyn hintaan syödä niin paljon kuin haluaa. Annos kootaan itse ja siihen kuuluu limut ja kahvi.



Jatkettaessa Kanavan Kunkusta Sulkumiehentietä Kasöörikujalle asti löytyy sisustus-, lahja- ja lastentavaroita myyvä Hippaheikki & Hillariina. Heillä on myös oma verkkokauppa, josta löytyy leluja, lahjoja ja tekstiilejä, ym.

Vääksyn liikekeskustassa Anianpellontiellä vanhassa idyllisessä navettarakennuksessa sijaitsee Sisustuskahvila Kardemumma. Kahvila tarjoaa herkullisia kakkuja ja kahvia. Samoissa tiloissa on myös sisustus- ja vaatepuoti. Kesäisin kahvila laajenee pihan puolelle.

Jonkun verran sisustustavaa löytyy myös liikekeskuksesta Rusthollinteiltä Vääksyn Viherkukka ja hautauspalvelusta. Vaikka kyseessä on kukkakauppa, löytää täältä myös kynttilä-, sisustus- ja lahjatavaroita.

Noustessa Rantakulmalle päin ja Aniantielle löytyy tien alkupäästä vanhojen tavaroiden liike Wanhat Unelmat. Liikkestä löytyy kaikkea mukavaa niin kotiin kuin mökille vietäväksi. Liikkeessä on runsaasti kotimaista lasia ja posliinia, vanhoja kirjoja, rahoja ja mitaleita, hopeaa ja koruja.




Päivitys 28.11.2016: Juuri kun ehdin sanoa, niin tapahtui. Lauran kauppa on myyty Hippaheikki & Hillariinalle! Omistaja tulee siis samalta paikkakunnalta. Uusi omistaja aloittaa toimintansa 29.11.2016. Kaupan nimi säilyy Lauran kauppana, ja Hippaheikki & Hillariinasta tulee yksi sen osa, - kauppaan tulee oma leluosastonsa. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti