torstai 26. tammikuuta 2017

Matkahaaveet muuttuvat

Vaikka olisi asettanut itselle päämäärän, matkakohteen, voi suunnitelmat ja haaveet joskus muuttua. Täytyy olla armollinen itselleen, vaikka päämäärä siirtyisikin tai muuttuisi. Vuodelle 2018 suunnittelemani Perun matka taitaa vaihtua tai ainakin siirtyä eteenpäin. Haaveena se on yhä. Ensi vuosi on merkityksellinen siitä syystä, että mieheni täyttää tuolloin pyöreitä vuosia. Hän haluaa tuolloin mieluummin rentoutua kuin seikkailla. Joten matkakohde, johon säästetään, on nyt muuttunut. Se on sittenkin Bali. Välietappejakin on, - muita matkoja vuoden varrella. Näistä todennäköisemmin toteutuu ainakin Tallinna. Koostan tähän listan matkahaaveistani.

1. Bali

Mielikuva Balista on syntynyt varmaankin näkemistäni elokuvista (Eat Pray Love - Omaa tietä etsimässä), valokuvista sekä ystäväni kokemuksista. Tämä positiivinen mielikuva on varmaan tuonut esiin sen, että haaveilen nyt Balista. Vielä en ole paljoa tietoa kohteesta hankkinut, mutta haaveiden majapaikka on löytynyt. Sinne myös mieheni tahtoisi synttäreitään viettämään.


Kuva Pixabay (isa_mau)
2. Peru

Peru on jo kauan ollut haavelistallani, erityisesti käynti Machu Picchulla. Ongelmana on ilmeisesti ollut, etten ole saanut matkarahaa tarpeeksi  kasaan tai olen aina lähtenyt sitten muualle. Vanhemmiten olen myös ajatellut, että kestääkö kuntoni korkeaa ilmanalaa, jne. Olisiko valmismatka sittenkin helpompi, jos matkalla esim. tapahtuu jotakin.


Kuva Pixabay (skeeze)
3. Italia

Italia on ikuinen kestosuosikkini. Jos rahaa olisi, lähtisin myös ennen Balia käymään Italiassa. Ehkä niin käy, ehkä ei. En tiedä mikä maassa kiehtoo. Ehkä se on tunnelma, erikoiset tavat, bella figura, muoti, arkkitehtuuri, ruoka, viini, maisemat. Luettelota voisi jatkaa ja jatkaa. Se vaan on.


Napoli 2016
4. Rovos Rail

Minua kiehtoo junamatkat. Rovos Rail Etelä-Afrikassa entistetyillä klassisilla junavaunuilla olisi luksusta. Sellainen junamatka olisi todella elämys, - oma hytti yöpymiseen suihkulla ja wc:llä varustettuna, jääkaappi, 24h huonepalvelu, upeat maisemat ja täysihoito.

Kuva Pixabay (PIRO4D)
5. Turkoosit laguunit

Haaveiden haave, joku upea rentoutumis- ja löhöilykohde kuten Malediivit tai Bora Bora. Turkoosia merta, talot rakennettu veden päälle. Ei tarvitse huolehtia mistään. Hierontoja, hyvää ruokaa, uimista kirkkaassa, lämpimässä vedessä, aurinkoa. Niin Aurinkoa.

Kuva Pixabay (tpsdave)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti