torstai 18. toukokuuta 2017

Profiilikuvahaaste matkakuvista

Mamma rimpuilee-bloggaajan aloittamasta #profiilikuvahaasteesta sain inspiraation etsiä ja katsoa läpi lähinnä matka-aiheiset Facebook profiilikuvani kymmenen vuoden ajalta. Ihan niin kauan en ole Facebookissa ollut, mutta lähestulkoon ja löytyihän sieltä jotakin.

Kuuba 2008 

Ensimmäinen matkalta otettu profiilikuva tulee Kuubasta ja se on tammikuulta 2008.


Tämä oli ensimmäinen matkamme Kuubaan. Olimme viettämssä mieheni syntymäpäiviä. Hotelli sijaitsi lähellä Guardalavacaa ja oli nimeltään Playa Pesquero. Tämä oli myös ensimmäinen all inclusive-hotelli, jossa olin ollut. Teimme tuolloin parin päivän retken lentäen Havannaan.

Kuuba 2010


Tässä odotellaan hotelliin menoa bussissa, kyseessä oli sama hotelli kuin ensimmäiselläkin kerralla. Tällä kertaa halusin viedä Kuubaan äitini ja tämä oli hänen ensimmäinen kaukomatka länteen. Emme ole matkustelleet yhdessä sitten lapsuuden lukuunottamatta lähimatkoja Tallinnaan, Tukholmaan ja Riikaan.

Panama 2011

Tässä vietetään loman toista osiota Playa Blancan rannikolla Panamassa. Ensimmäiset päivät kuluivat pääkaupunki Panama Cityssä sekä Gamboan sademetsäalueella lähellä kanavaa. Hotelli Playa Blancalla oli Hotel Royal Decameron Panama.



Venetsia 2011

Vuonna 2011 oli tilaisuus matkustaa useamman kerran. Kesä-heinäkuussa teimme junareissun Italiaan. Lensimme ensin Venetsiaan. Reitti kiersi Venetsian, Lido di Jesolon rantakohteen, Vicenzan, Desenzano del Gardan ja Milanon kautta takaisin Suomeen. Tuolta matkalta olenkin käyttänyt kahta profiilikuvaa.



Kos 2012

Syyskuussa 2012 matkustimme pitkästä aikaa Kreikkaan. Hotelli oli upea Sensimar Michelangelo Resort & Spa. Se sijaitsi oikeastaan keskellä ei mitään Agios Fokasissa, bussin päätepysäkillä ja paikka oli erittäin tuulinen. Mutta, voisin mennä uudestaan. 



Samalla matkalla kävimme myös laivalla Turkissa Bodrumissa päiväretkellä. Kuva laivalta.

Sisilian kiertomatka 2013

Syyskuussa 2013 kiersimme Sisiliaa poikkeuksellisesti ryhmän mukana. Syynä oli se, että näin pääsimme helposti paikkoihin, joihin ei muuten tule mentyä. Reitti oli Cefalu-Palermo-Erice-Marsala-Agricento-Enna-Piazza di Armerina-Siracusa-Acireale-Etna-Taormina. Lennot oli Cataniasta. Kuva Agricentosta.


Santorini 2014

Kesä-heinäkuun vaihteessa patikoimme mm. Firasta Oiaan Santorinin saarella sekä kävimme katamaraanipurjehduksella kalderassa. Kuva Firasta.


Vuonna 2015 emme matkustaneet lainkaan perhesyiden vuoksi.

Napoli 2016

Viime vuonna matkustimme Napoliin sekä olimme viikon Ischian saarella. Kuva on Grand Hotel Parker'sin upealta kattoterassilta, jossa sijaitsee ravintola George. Siellä tarjoiltiin mm. aamiainen. Edessä Aperol Spritz.


Tallinna 2017

Loppuvuoteen 2016 sekä alkuvuoteen 2017 mahtuu useampi Tallinnan matka. Tässä Eckerö varustamon Finlandia-laivalta Naissaar-baarista.


Nostalgiakuva

Profiilikuvien joukossa oli myös nostalgiakuva vuodelta 1990.


Tässä ollaan lähdössä takaisin 'pohjoiseen' Malagan rautatieasemalla, ensimmäisellä Inter-Rail-reissulla.

Uusia matkoja ja profiilikuvia odotellessa...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti